Kelit kurkjistuivat hetkeksi ja tyydyin vain hieman parantelemaan alkuperäisiä johdotuksia liisämällä hieman vahvemman piuhan laturilta akkuun. Eipä juuri latausjännitteeseen vaikuttanut mutta onpahan tehty.
Säät alkoivat suosia uudelleen siivoilua ja pikku näpertelyä. Kattoluukun tiiviste liimattiin takaisin kiinni ja luukku heitettiin paikalleen. Ilmastointiteippi oli ihanasti sulanut kiinni mustaan kattoon auringon paahteessa ja irroitukseen tarvittiin melko järeitä keinoja. Sanottakoon että nyt katto täytyy myllyyttää myöhemmin kesällä.
Penkeille tein pikaisen käsittelyn Armor Allin liinoilla ja penkeistä tulikin hienon kiiltävät ja liukkaat. Likaakin lähti jonkin verran. Seuraavana aamuna penkit tosin olivat jo harmaan laikukkaat. Armor All petti jälleen.Oikeat hoitoaineet on jo hankinnan alla.
Tampereella poikkesin Biltemassa josta tarttui mukaan uudet pyyhkijät. Alunperin olin ajatellut hankkia Acdelcot mutta nämä Bilteman halpikset ovat itseasiassa paremman näköiset. Saa nähdä miten kestävät. Lisäksi ostin korotuspalat takajousiin kun uusia joutuu odottelemaan vielä pitkään.
Korotuspalojen asennuksen yhteydessä pureuduinkin sitten huonosti pureutuvaan kuskinpuoleiseen takajarruun. Enpä ole ennen yhtä onnetonta esitystä nähnyt. Sylinteri ja liukutapit tuntuivat kuitenkin liikkuvan liukkaasti joten annoin vähän viilaa ja kuparirasvaa jarrupaloille ja johan alkoi ottamaan. Kestää kyllä hyvän aikaa ennen kuin levy alkaa kiiltelemään jos enää alkaa.
Korotuspalojen avulla perän sais jo hieman luonnollisempaan asentoon eikä autoa tarvitse enää ajaa kaula pitkällä. Penkinkin asentoa ja peilejä täytyi säätä. Sen verran paljon perä nousi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti